Uutiset

image

Samu Konttinen nimitetty Virian toimitusjohtajaksi

Viria Oyj:n hallitus on nimittänyt Samu Konttisen yhtiön toimitusjohtajaksi. Nykyinen toimitusjohtaja Mika Vihervuori on jättämässä yhtiön toimittuaan sen toimitusjohtajana seitsemän vuoden ajan. Konttinen aloittaa toimitusjohtajana viimeistään 1.1.2021, ja Vihervuori jatkaa tehtävässä siihen saakka.

Samu Konttisella on vahva kokemus it- ja kyberturvamaailmasta. Hän on tehnyt pitkän uran F-Securella, ensin myynnin ja liiketoiminnan johtotehtävissä ja vuodesta 2016 lähtien yhtiön toimitusjohtajana. Virian liiketoimintaan hän on perehtynyt toimiessaan Virian hallituksen jäsenenä vuodesta 2019 alkaen. Siirtyessään toimitusjohtajaksi Konttinen jättää paikkansa Virian hallituksessa.

”Kiitän Mika Vihervuorta hänen merkittävästä panoksestaan Virian rakentamisessa nykymuotoonsa. Hän on luotsannut yhtiön läpi vaiherikkaiden vuosien ja toteuttanut täydellisen muodonmuutoksen alueellisesta teleoperaattorista it- ja turvallisuusalan valtakunnalliseksi toimijaksi. Samanaikaisesti hän on onnistunut pitämään yhtiön tuloskunnon suunnitellulla tasolla. Mikan pitkäjänteisen työn ja yhtiön hyvän taloudellisten voimavarojen avulla meillä on mahdollisuus aloittaa seuraava vaihe Virian kasvussa ja kehittymisessä”, sanoo Virian hallituksen puheenjohtaja Timo Kotilainen.

”Mikan seuraajaa etsiessämme painotimme erityisesti Virian toimialan tuntemusta, kokemusta kansainvälisesti toimivan pörssiyhtiön johtamisesta ja yritysostoista sekä vahvaa strategian implementointikykyä. Olemme ilahtuneita siitä, että löysimme profiiliin erittäin hyvin sopivan henkilön omasta hallituksestamme. Tämä myös nopeuttaa merkittävästi uuden toimitusjohtajan tutustumista yhtiöön”, Kotilainen kertoo.

”Viria-konsernin yhtiöt toimivat tieto ja turvaratkaisujen markkinoilla ja nämä ovat alati kasvavan digitalisaation kulmakiviä. Yhtiö on vakavarainen, henkilökunnassa on paljon huippuosaamista – Viria on hyvissä asemissa kannattavan kasvun kiihdyttämiseksi. On hienoa päästä mukaan rakentamaan yhtiön seuraavaa vaihetta”, Samu Konttinen sanoo.

 

PRIVANET | 08.10.2020

Virian tiedotteeseen